Tietoa meistä
Salon seudun Parkinsonkerho on perustettu vuonna 1993 ja on siitä lähtien toiminut aktiivisesti. Ensin kokoonnuimme Mahlakankareen seurakuntakodissa mutta jo muutaman vuoden ajan kokoontumispaikkana on ollut Syty ry:n tilat Helsingintie 6:ssa. Tämä on sijainniltaan keskeisempi ja siten monen kerholaisen mielestä helpompi tulla. Kerhossa on yleensä osallistujia noin 20 henkilöä mutta enemmänkin saisi olla ja aikaisemmin, kerhon alkuaikoina osallistujia oli usein jopa yli 40 henkeä. Kerho kaipaakin uusia jäseniä ja heidän mukanaan uusia ajatuksia ja ideoita.
Kesäisin ei ole kerhoa, siis kesä-, heinä- ja elokuussa, mutta kesän aikana olemme pyrkineet järjestämään vähintään yhden tapahtuman. Se on joko kesäretki, teatterimatka tai puutarhajuhlat.
Marraskuun kerho on 10.11. klo 14-16 Sytyssä. Ohjelmassa fysioterapeutti tulee kertomaan millaisella liikunnalla Parkinsonpotilas voi säilyttää mahdollisimman hyvän liikuntakyvyn mahdollisimman pitkään. Kutsumma myös Someron kerholaiset vieraiksemme ja pidämme arpajaiset. Kerholaiset voivat tuoda arpajaisvoittoja, jotka sitten arvotaan arpoja ostaneille. Arvan hinta 2 euroa.
Joulukuun kerho on 8.12. ja silloin vietämme joulujuhlaa riisipuuron, joululaulujen ja pikkupakettien kera.
Parkinsonliiton nimi on vaihtunut! Uusi nimi on Liikehäiriösairauksien liitto. Nimenvaihto oli tarpeellinen kun liitto palvelee myös muita liikehäitiösairauksia potevia kuin Parkinsonpotilaita.